Liisa Pietarinen

Liisa on valmistunut jooganopettajaksi (RYT200, 2018). Hän on myös Personal Trainer (FAF 2013), koulutettu hieroja (Tampereen Urheiluhierojaopisto, Fuengirola 2011) sekä SaunaYoga ja SaunaPilates -ohjaaja.

Liikunta eri muodoissaan on aina ollut tärkeä osa Liisan elämää. Joogaa ja etenkin pilatesta Liisa on harjoittanut jo pari vuosikymmentä. Pilates oli ensimmäinen harjoitusmuoto, jossa omaan kehoon tutustuminen, syvien vatsalihasten tunnistaminen ja hallinta olivat hänelle keskeisintä, ei itse suorittaminen. Tätä oppia hän on soveltanut myös hyvinvointialan yrittäjänä.

Liisalla on myös 30 vuoden kokemus liike-elämästä kansainvälisissä yrityksissä markkinoinnin johdon tehtävistä. Hektinen ja stressaava elämä jäivät 10 vuotta sitten, jolloin hän kouluttautui hyvinvointialalle ja alkoi toteuttaa unelmaansa jooganopettajana.

Kokonaisvaltaisen kehon hyvinvointiin ja harmoniaan ovat antaneet lisänäkemystä ravintokoulutus (The Essentials of Sports and Exercise Nutrition/Precision Nutrition -lisenssit 2/2016 + 2/2018) sekä kehon hormonitoiminnan BioSignature-lisenssi (2011-15/Charles Poliquin).

Liisan mielestä naisen (ja miksei miehenkin) kauneus on korsetissa – siinä, miten hän kantaa kehoaan. Joogassa Liisaa kiehtoo joogan kokonaisvaltaisuus, sen lukuisat variaatiot ja mahdollisuudet sekä mielen ja kehon nivoutuminen saumattomaksi yhteistyöksi. Opettaessaan Liisa pitää asiakkaan turvallisuutta kaikkein tärkeimpänä asiana.